|
Naamisuvanto vapautui jäistä. Jäät lähtivät
melko rauhallisesti meidän korkeudella.
Samaa ei voi sanoa Pellon alaosassa
Turtolassa. Siellä 12km pitkä jääpato
kiusasi rannan asukkaita 3 vuorokautta.
Kevät tuli melkein viikossa. Lämpimät ilmat
sulattivat lumet ennätysvauhtia. Joki ei ole
vielä oikein päässyt kunnolla tulvimaan.
Rannoilla on vielä paljon jäitä. Eiköhän
vettä tule kohta jokeen kun ylhäällä lumien
sulaminen pääsee todella vauhtiin.
Soutamaan päästään varmaan parin viikon
sisällä jos säät suosivat. Meritaimen on
haasteellinen pyydettävä. Rantoja on
soudettava jos meinaa saada onnistumisia.
Ilmat ovat tällä hetkellä helteisiä.
Tänään mentiin varjossa yli 20 asteen, joka
on aika harvinaista tähän aikaan
pohjoisessa. Toivotaan ettei helteet haittaa
lohenkalastuksen aikaan.
|